Seuratoiminta ja koronavirus
Päivitetty 17.3.2020 klo 12
Suomen hallitus päätti 16.3.2020 uusista suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Olympiakomitea noudattaa Suomen hallituksen, Terveyden -ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön linjauksia ohjeistuksessaan.
Koronaviruksen vaikutus seurojen toimintamaksuihin
Olympiakomitea toivoo, että seurat koetaan yhteisöinä, joiden jäsenet yhdessä kantavat vastuun tässä vaikeassa tilanteessa. Yhdistyslakiin perustuen seuran sääntöjen mukaisia jäsenmaksuja ei tarvitse palauttaa.
Urheiluseurat ovat peruuttaneet harjoituksia ja tapahtumia. Esitämme alla vaihtoehtoja toimintamaksuihin yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti, ellei seuralla ole omia ohjeita eikä asiasta ole muuta sovittu (esimerkiksi toimintaan osallistumisen ehdoissa):
- Toimintamaksua ei tarvitse palauttaa, jos harjoitukset ja tapahtumat siirretään myöhempään ajankohtaan tai järjestetään vaihtoehtoista toimintaa.
- Toimintamaksun lähtökohtana on toiminnan kustannusten jakaminen osallistujien kesken. Toimintamaksun osittainen palauttaminen voi tulla kysymykseen, jos harjoitukset ja tapahtumat perutaan kokonaan. Jos harjoitus tai tapahtuma peruuntuu, seura voi säästää joissakin kustannuksissa. Tällöin mahdollinen säästö saattaa tulla palautettavaksi. Harjoituksen ja tapahtuman järjestämisen kulut ovat pääosin kiinteitä, jolloin palautettavaa ei yleensä synny.
- Force majeure eli ylivoimainen este voi olla ääritapauksessa peruste siihen, että seura pitää toimintamaksut kokonaan, vaikka harjoitus tai tapahtuma olisi peruttu.
Yllä ei käsitellä seuran harjoittamaa elinkeinotoimintaa. Olympiakomitea suosittelee, että seurojen kannattaa jatkossa kirjata toimintamaksujen palauttamisen periaatteisiin ohjeen siitä mitä tehdä, jos epidemia tai pandemia peruuttavat seuran toimintaa.
Lue lisää>>>Listää tietoa