Valitse sivu

Seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuen) hakuaika vuodelle 2021 on alkanut. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.
Seuratuen hakuaika alkoi viime perjantaina (13.11.2020), ja se päättyy 18.12.2020 klo 16.15. Tukea haetaan sähköisesti Suomisport-palvelusta.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä sekä tukea vapaaehtoistyötä.

Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Lisätietoja ja OKM:n seuratukea koskeva verkkosivu

 

Share This